Who Cares ry

Toiminnan tueksi on perustettu Who Cares ry. Yhdistyksen tarkoituksena on lähinnä kerätä varoja avustuksiin ja tehdä toimintaa tunnetuksi. Varoja ei kerätä tapahtumien järjestämiseen, vaan ne pyritään toteuttamaan pääsääntöisesti vastavuoroisuusperiaatteella. Erikseen voidaan sopia muustakin yhteistyöstä.

Yhdistyksessä ei makseta mitään palkkioita eikä matkakorvauksia. Yhdistyksen jäsenten pitämistä luennoista tarjotut palkkiot ohjataan yhdistykselle. Yhdistyksen vastuuhenkilöinä ovat puheenjohtaja Eero Wetzell, varapuheenjohtaja Marko Kilpi, Arto Tynkkynen, Timo Halonen ja Jarmo Laitinen.

karikatyyri Eero Wetzellistä

Eero Wetzell, puheenjohtaja                          
p. 050 381 6735
eero.wetzell@pp.inet.fi

Tapahtumia ja toimintaa

Who Cares on ollut mukana toteuttamassa lukuisia nuorille ja vanhemmille välittämisen hengessä suunnattuja tapahtumia. Yläkoululaisille suunnattiin kilpailu, jossa haettiin parasta keskiarvon korottajaa palkintona skootterimopo. Nuorille on toteutettu todelliseen elämään liittyviä opetuskokonaisuuksia välittämisen hengessä päihteistä, kiusaamisesta, väkivallasta ja muun muassa liikenteestä esimerkiksi mopojen kautta.

Vanhemmille on painotettu perheen alkoholin ja perheväkivallan vaikutuksista lasten jaksamiseen. Kuopion jäähallissa järjestettiin kaikille Kuopion yläkoululaisille Who Cares – We care -sähly ja konserttitapahtuma, jossa yhteistyötahoina olivat muun muassa KalPa ja KuPS ja esiintyjänä Fintelligens keräten paikalle 4 000 oppilasta. Sählyä on pelattu pienemmillä kokoonpanoilla myös syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa. Viimeksi matsissa oli mukana piispa Jari Jolkkonen poikansa tukemana. Ovatpa nuoret olleet siivoamassa Väinölänniemen rantoja saadakseen sakkovelkansa maksettua.

Who Cares on osallistunut useisiin messu- ja yleisötapahtumiin välittämisen hengessä muun muassa Kuopiohallissa pidettyyn Feel Your Movement tapahtumaan. Yhdistys oli mukana Kalpan koulukiertueella kiusaamisteemalla. Viimeisin iso tapahtuma oli Matkuksen kauppakeskuksessa järjestetty Who cares -perhepäivä, jossa vieraili reilut 10 000 henkilöä. Tuossa tapahtumassa tuotiin ensikerran perheen arkea esille muun muassa paneelin merkeissä, jolloin oli mukana piispa, kirjailijapoliisi, heavymuusikko, erikoislääkäri ja Kuopion kaupungin teatterin Kommandoryhmä. Yritysmaailmaa on herätelty välittämisen ja yhteiskuntavastuun henkeen Hotelli Scandic Kuopiossa järjestetyssä seminaarissa Wille Riekkisen ja Sami Kapasen avustuksella. Näin tapahtui myös 8-pallo -elokuvan kutsuvierastilaisuudessa.

Who Cares palkitsee myös vuosittain tavallisia arjen puurtajia välittämisen hengessä tehdystä työstä tai teoista. Näin on palkittu kiusaamiseen puuttunutta, kouluja hyvästä työstä, dementikon pelastaneita, katuväkivaltaan puuttuneita ja esimerkiksi myymälävarkaan kiinniottanutta. Ei rahaa, vaan tunnustusta ja näkyvyyttä teoille. Tapahtumat on toteutettu pääsääntöisesti yhteistyötahojen vastavuoroisuusperiaatteella ilman suurempia kuluja – jokainen tarjoaa vastaavasti apuaan silloin, kun toinen sitä tarvitsee.

Materiaaleja

Who Cares ideoi ja tuottaa materiaaleja valistuskäyttöön todellisesta elämästä välittämisen hengessä lähinnä omaan ja viranomaisten käyttöön. Näin siksi, että materiaalit ovat usein hyvin koskettavia, ja siksi esittäjän tulee olla tietoinen sisällön yksityiskohdista. Itä-Suomen poliisilaitos on ollut yksi tärkeistä yhteistyötahoista niin materiaalien teossa kuin käytössäkin. Lisäksi materiaali on levinnyt koko poliisikunnan käyttöön.

Avustukset 

Who cares ry tarjoaa avustuksia saamistaan lahjoituksista pääsääntöisesti syrjäytymisvarassa oleville nuorille tai nuorten aktiiviseen toimintaan. Aina tukeen sidotaan jokin pienimuotoinen työsuorite. Nuoret ovat käyneet esimerkiksi ulkoiluttamassa vanhuksia, tehneet talkoita tai vaikkapa esiintyneet. Lahjoittajan kanssa sovitaan aina erikseen, mihin kohteeseen rahat käytetään. Yhdistyksen hyvänä asiantuntijatahona rahojenkohdentamisessa ja muutoinkin toiminnassa on ollut kaupungin erityisnuorisotoimi Vinkkeli.

Yhdistys ottaa vastaan avustuksia ja sopii erikseen lahjoittajan kanssa niiden käytöstä. Lisäksi tarvittaessa tehdään selvitys avustuksen toteutuksesta erikseen sovittavalla tavalla. Myös muusta yhteistyöstä voidaan neuvotella lahjoituksen yhteydessä.